Reserviläisliitto ja Viipurin Lauluveikot toteuttavat yhteistyössä Oi Kallis Suomenmaa -konsertin talvisodan päättymisen muistopäivän aattona, sunnuntaina 12.3.2023. Konserttipaikkana on Helsingin keskustan läheisyydessä sijaitseva uusi Pikku-Finlandia osoitteessa Karamzininranta 4. Ovet aukeavat klo 16 ja konsertti alkaa klo 17 kestäen kaksi tuntia. Talvisodan päättymisestä tulee tänä vuonna kuluneeksi 83 vuotta.
Konsertin sinivalkoinen sävelmaisema juhlistaa Suomen historian sankaritarinoita menneiltä ikäpolvilta ja omalta sukupolveltamme. Suomen taiteen kultakauden sävelhelmet ja aikamme radiohitit esittää vuonna 1897 Viipurissa perustettu mieskuoro Viipurin Lauluveikot johtajanaan Ilkka Aunu.
Konsertti vaalii talvisodan henkeä. Sen ajaton sanoma ”Ei jäädä tuleen makaamaan” ja ”kaverista pidetään huolta” kuuluvat sekä mieskuoroklassikoissa että kevyen musiikin kappaleissa.
Konsertti on avoinna kaikille. Konserttilipun hinta on 30 euroa.
Liput ovat myynnissä verkkokauppa Eventiossa. Lipun voi ostaa tämän linkin kautta. Lippuja voi ostaa myös ovelta eli lipunmyynti on käynnissä konsertin alkuun saakka, mikäli lippuja vain on jäljellä. Lipunmyynnin tuotto ohjataan veteraaneille.
Pysäköinti on mahdollista Finlandia-talon vieressä sijaitsevassa pysäköintihallissa, Aimo Parkissa. Ajo pysäköintihalliin tapahtuu Karamzininrannan kautta. Pysäköinti on maksullista.