Skip to content

Maaottelumarssi 2024

Information på svenska hittar du här

Vuoden 2024 Maaottelumarssi-haaste päättyi. Pääset lukemaan tulokset klikkaamalla tätä linkkiä.

Suomen Reserviupseeriliitto haastoi toukokuussa 2021 Reserviläisliiton leikkimieliseen marssikilpailuun vuoden 1941 Suomi-Ruotsi-maaottelumarssin hengessä. Tavoitteena oli saada molempien liittojen piirit ja yhdistykset mukaan haastekampanjaan ja siten mahdollisimman moni reserviläinen marssimaan. Suuren suosion saavuttanut Maaottelumarssi järjestettiin tänä vuonna jo neljättä kertaa. Tänä vuonna tapahtuman suojelijana toimi Puolustusvoimain komentaja, kenraali Janne Jaakkola.

Maaottelumarssin hengessä marssittiin jälleen koko syyskuun ajan eli 1.–30.9.2024. Vuoden 1941 Suomi-Ruotsi-maaottelumarssin hengessä tämän vuoden haasteen teemaksi valikoitui Nato, sillä keväällä Suomen ja Ruotsin yhteinen marssi kohti puolustusliiton jäsenyyttä sai viimeisen sinettinsä. Kuten Suomen ylivoimaisesti voittamassa vuoden 1941 maaottelumarssissa, myös Nato-kilvassa Suomi toimi tienraivaajana. Teema näkyi mm. marssimerkin värimaailmassa sekä syyskuussa järjestetyssä teemawebinaarissa.

Kävele tai juokse 10 kilometriä

Hyväksyttyyn Maaottelumarssi-suoritukseen vaadittiin yhtäjaksoisesti suoritettu 10 kilometrin marssi kävellen tai juosten yhden vuorokauden (klo 00-24) aikana. Tarkan ajankohdan, marssiseuran ja -paikan sai valita itse. Marssille ei asetettu vaatimuksia kantamusten tai muun varustuksen suhteen. Kaikki olivat tervetulleita osallistumaan marssille. Marssihaasteen tavoitteena on ennen kaikkea muistuttaa reserviläisiä fyysisen toimintakyvyn ylläpidon tärkeydestä.

Kun oli suorittanut vähintään 10 kilometrin marssin, tuli kirjata tuloksensa sähköiselle lomakkeelle. Samalla lomakkeella oli mahdollisuus tilata itselleen myös Maaottelumarssin velcro-merkki, jonka tuotot ohjataan lyhentämättömänä Ukrainan hyväksi. Merkki maksoi 10 euroa ja se postitetaan jäsenistölle loka-marraskuun aikana. Loppuvuodesta tiedotamme tarkasta lahjoitussummasta sekä -kohteesta.

Kaikki osallistujat, jotka olivat suorittaneet vähintään 10 kilometrin marssin ja kirjanneet suorituksensa lomakkeelle, osallistuivat myös Varustelekan lahjakorttien ja RES- & RUL-tuotepalkintojen arvontaan.

Maaottelumarssin teemawebinaari

Haastetapahtumaa vauhdittamaan järjestettiin Nato-aiheinen teemawebinaari maanantaina 16.9. klo 18-19. Webinaarin alustajana toimi puolustusministeriön Kansallisen puolustuksen yksikön neuvotteleva virkamies Karoliina Honkanen, joka on ollut tiiviisti mukana Suomen Nato-prosessissa.

Webinaaritallenteen voi katsoa täältä.

Piirien ja yhdistysten suoritusperusteiset kannustintuet

Reserviläisliiton piirejä ja yhdistyksiä kannustettiin ottamaan aktiivisesti osaa matalan kynnyksen marssihaasteeseen ja välittämään tietoa tästä jäsenistölleen sekä mahdollisuuksien mukaan organisoimaan yhteismarsseja. Aktiivisimmille piireille ja yhdistyksille jaettiin suoritusperusteisia kannustintukia.

Reserviläisliitto palkitsi kolme aktiivisinta reserviläispiiriä prosenttiosuuksien mukaan suhteutettuna seuraavasti:

1. 500 euron kannustintuki
2. 300 euron kannustintuki
3. 200 euron kannustintuki

Yhdistyssarjoja oli kaksi. Kolme aktiivisinta alle 150 jäsenen yhdistystä palkittiin seuraavasti (suhteutettuna prosenttiosuuksiin):

1. 500 euron kannustintuki
2. 300 euron kannustintuki
3. 200 euron kannustintuki

150 ja yli jäsenen yhdistykset seuraavasti (suhteutettuna prosenttiosuuksiin):

1. 500 euron kannustintuki
2. 300 euron kannustintuki
3. 200 euron kannustintuki

Syyskuussa 2024 marssittiin 85 000 Maaottelumarssi-kilometriä

Maaottelumarssi-haaste kerrytti syyskuun aikana 6 805 suoritusmerkintää ja yhteensä lähes 85 000 marssittua kilometriä. Viime vuonna marssikilometrejä kertyi 66 000 eli haastetapahtuman suosio saavutti jälleen uudet ennätykset. Tämän vuoden suorituksista 51 prosenttia oli RES:n jäsenten ja 43 prosenttia RUL:n jäsenten tekemiä. Loput 384 suoritusta oli muiden kuin liittojen jäsenten tekemiä marssisuorituksia.

Lue lisää nettiuutisesta täältä.