Skip to content
22.7.2024

Syyskuu haastaa jälleen marssimaan

Suomen Reserviupseeriliitto haastoi toukokuussa 2021 Reserviläisliiton leikkimieliseen marssikilpailuun vuoden 1941 Suomi-Ruotsi-maaottelumarssin hengessä. Tavoitteena oli saada molempien liittojen piirit ja yhdistykset mukaan haastekampanjaan ja siten mahdollisimman moni reserviläinen marssimaan. Suuren suosion saavuttanut Maaottelumarssi järjestetään tänä vuonna jo neljättä kertaa.

Maaottelumarssin hengessä marssitaan jälleen koko syyskuun ajan eli 1.–30.9.2024. Vuoden 1941 Suomi-Ruotsi-maaottelumarssin hengessä tämän vuoden haasteen teemaksi on valikoitunut Nato, sillä keväällä Suomen ja Ruotsin yhteinen marssi kohti puolustusliiton jäsenyyttä sai viimeisen sinettinsä. Kuten Suomen ylivoimaisesti voittamassa vuoden 1941 maaottelumarssissa, myös Nato-kilvassa Suomi toimi tienraivaajana. Teema näkyy mm. marssimerkin värimaailmassa sekä syyskuussa järjestettävässä teemawebinaarissa, josta tiedotamme tarkemmin myöhemmin.

Mitä, missä, milloin?

Hyväksyttyyn Maaottelumarssi-suoritukseen vaaditaan syyskuussa yhtäjaksoisesti suoritettu 10 kilometrin marssi kävellen tai juosten yhden vuorokauden (klo 00–24) aikana. Tarkan ajankohdan, marssiseuran ja -paikan voi valita itse. Marssille ei aseteta vaatimuksia kantamusten tai muun varustuksen suhteen. Marssihaasteen tavoitteena on ennen kaikkea muistuttaa ihmisiä fyysisen toimintakyvyn ylläpidon tärkeydestä, joten mukaan marssille voi haastaa myös lähipiirin ja ystävät.

Vähintään 10 kilometrin marssin suorittamisen jälkeen tuloksensa voi kirjata sähköiselle lomakkeelle, joka julkaistaan Reserviläisliiton ja Suomen Reserviupseeriliiton verkkosivuilla elo-syyskuun vaihteessa. Kaikki osallistujat, jotka ovat suorittaneet vähintään 10 kilometrin marssin ja kirjanneet suorituksensa lomakkeelle, osallistuvat myös Varustelekan lahjakorttien ja RES- & RUL-tuotepalkintojen arvontaan.

Maaottelumarssi on paitsi erinomainen tilaisuus kannustaa sekä reserviläisiä että heidän läheisiään ylläpitämään omaa toimintakykyään, myös ohjata piirejä ja yhdistyksiä tarjoamaan jäsenilleen kannustusta liikunnan lisäämiseksi. Liitot palkitsevat aktiivisimmat marssijat omaavat reserviläispiirit ja -yhdistykset rahapalkinnoin suhteuttamalla ilmoitettujen suoritusten määrän piirin ja yhdistyksen jäsenmääriin.

Jo liki 200 000 maaottelumarssikilometriä

Viime vuoden Maaottelumarssin aikana kirjattiin yhteensä noin 5 400 yksittäistä marssisuoritusta, joista Reserviläisliiton suorituksia oli 53 prosenttia, Suomen Reserviupseeriliiton 42 prosenttia ja muiden kuin liiton jäsenten 5 prosenttia. Viime vuonna marssikilometrejä kertyi yhteensä 66 400 kilometriä. Kolmen Maaottelumarssi-haasteen aikana marssimatkaa on kertynyt yhteensä noin 197 400 kilometriä.

Viime vuoden Maaottelumarssin velcro-merkeistä saadut tuotot lahjoitettiin lyhentämättömänä Ukrainan hyväksi. Myös tämän vuoden Maaottelumarssin tuotot tullaan lahjoittamaan myöhemmin ilmoitettavaan kohteeseen.

Lisätietoja Maaottelumarssista löytyy täältä.