Skip to content
13.7.2023

Suur-Savon reserviläispiirissä tapahtuu

Reserviläispiirimme alueella tapahtuu runsaasti ja toimintaa on monenlaista aina perinteisestä ampumatoiminnasta erilaisiin tapahtumien järjestämiseen ja niiden tukemiseen. Näiden lisäksi meneillään on myös suurempia hankkeita, joista mainittakoon KX1- ja VALMIUS25-hankkeet.

KX1-hanke – taivaskaan ei ole reserviläiselle rajana

Reserviläisdronehanke eli KX-hanke on Suur-Savon Reserviupseeripiiri ry:n vuoden 2021 huhtikuussa käynnistämä, ja hankkeeseen on sittemmin liittynyt koko joukko muita vapaaehtoisen maanpuolustuksen toimijoita ja reserviläisjärjestöjä. KX-hanketta voidaankin nykyään jo perustellusti kutsua maanpuolustusjärjestöjen yhteiseksi hankkeeksi.

KX-hankkeen tarkoituksena ja tavoitteena on alusta alkaen ollut rakentaa ja ottaa käyttöön konkreettisesti ammattilaistasoa oleva dronejärjestelmä, joka kannustaisi ja mahdollistaisi reserviläisten monipuolisen osaamisen ja motivaation ohjaamisen eri alojen viranomaisten, yritysten ja yhteisöjen tukemiseen käytännössä ja konkreettisesti esimerkiksi pelastustoiminnassa, huoltovarmuuteen liittyvissä tehtävissä sekä droneosaavan reservin kouluttamisessa ja harjoituttamisessa.

Syksyllä 2022 tehtyjen perusteellisten selvitysten perusteella hankkeen laitetoimittajaksi valikoitui kotimainen Muuramessa toimiva Nordic Drones Oy ja sen turvallisuusviranomaisten käyttöön suunniteltu SkyDrone7. Syksy 2022 oli myös kiivasta hankkeen esittelyä hankkeen rahoittajille, tukijoille ja avustajille. Samana syksynä hanke pystyi jo toteuttamaan hankesuunnitelman osana olleen komentopaikka-ajoneuvoksi tarvittavan pakettiauton hankinnan sekä sen muutos- ja sisustustyöt. Tilaus ja sopimus dronelennokista ja sen varusteista pystyttiin jättämään aivan vuoden 2023 alussa.

Tällä hetkellä lennokkijärjestelmän pääkäyttäjiksi ja sen tuleviksi kouluttajiksi valikoituneet henkilöt ovat saaneet koulutuksen järjestelmälle, joskin lisäkoulutus jatkuu edelleen. Parhaillaan suunnitellaan ja selvitetään laitteiston operatiiviseen käyttöön ja siihen liittyviin tukitehtäviin liittyvää koulutusohjelmaa ja joka mahdollistaisi seuraavassa vaiheessa laajemman reserviläisjoukon kouluttamisen osaksi toimivaa, toimintakykyistä ja suorituskykyistä kokonaisuutta.

Hanke on loppusuoralla mutta myös jatkoa on luvassa: jo loppuvuodesta 2022 on käynnistetty selvitykset ja valmistelut uuden ”KX2”-hankkeen osalta. Kun KX1-hankkeessa hankittiin pyöriväsiipinen drone, KX2-hankkeen tavoitteena on kiinteäsiipisen vtol-dronen (vertical take-off and landing) hankinta ja käyttöönotto. Rahoituksen hankkiminen on jo aloitettu. Kiinteäsiipinen drone tuo merkittävästi lisää suorituskykyä ja monipuolisuutta käytettävissä olevaan lennätyskalustoon.

VALMIUS25 – reserviläiset viranomaisten tukena kotiseudun varautumisessa

Suur-Savon Reserviupseeripiiri ja Suur-Savon Reserviläispiiri käynnistivät vuoden 2022 lopulla yhteisen reserviläisten varautumistoimintaa koskevan VALMIUS25-hankkeen. Hankkeen tavoitteena on omalta osaltaan tukea paikallispuolustusta ja kotiseudun varautumista niin, että yhteiskuntamme kokee tuntevansa luottamusta ja turvallisuutta lähialueellaan. VALMIUS25-hanke on tällä hetkellä joukkojen ”perustamis- ja marssikäskyvaiheessa” eli aloittamassa käytännön toimintaansa.

Hankkeen tiimoilta tehdään vahvasti yhteistyötä Etelä-Savon palo- ja pelastustoimen sekä poliisin ja Puolustusvoimien edustajien kanssa, että pystytään välttämään päällekkäisyyttä jo olemassa olevien ja tiettyjä vakiintuneita tehtäviä jo hoitavien eri tahojen ja toimijoiden kanssa. Viranomaisilla on tavoitteena perustaa Etelä-Savon alueen kuntiin kulloisenkin tilanteen ja tarpeen mukaan tilapäiseen käyttöön perustettavia häiriötilannekeskuksia. Kunnan häiriötilannekeskuksen tavoitteena on laaja-alainen toimintamalli ja kokonaisuus, jota pystytään hyödyntämään matalalla kynnyksellä arjen häiriötilanteista aina poikkeusoloihin asti. Häiriötilannekeskukset toimivat merkittävänä osana yhteiskunnan toimintakykyä ja henkistä kriisinkestävyyttä sekä niiden jatkumis- että toipumissuunnittelua. Yhtenä reserviläisistä muodostettavien varautumisosastojen käyttökohteena voivat esimerkiksi olla juuri kuntien häiriötilannekeskusten tukemista eri tavoin koskevat tehtävät.

VALMIUS25-hanketta käynnistäessä on pidetty keskeisesti mielessä rekrytoida mukaan varautumistoimintaan muiden ohella erityisesti reserviläisyhdistysten 60 vuotta jo täyttäneitä jäseniä. He eivät ikänsä puolesta enää kuuluisi Puolustusvoimien reserviin ja mahdollisessa Suomea kohtaavassa sotilaallisessa kriisissä Puolustusvoimat ei enää kutsuisi heitä reserviläisinä palvelukseen. Luonnollisesti kaiken ikäiset reserviläisyhdistysten jäsenet ovat tervetulleita VALMIUS25-hankkeen toimintoihin, mutta edellä mainitusta syystä riittävä määrä varautumistoiminnan johto- ja runkohenkilöstöä on hyvä olla Puolustusvoimien viralliseen reserviin kuulumattomia. Tällä tavoin pystytään myös hyödyntämään tämän ”vanhemman saapumiserän” mittavaa osaamista ja kokemusta edelleen tehokkaasti sekä tarjoamaan heille mielekkäitä tehtäviä myös kriisiaikana.

Toiminnan käynnistämisen alkuvaiheessa hanke auttaa muodostamaan Reservipiirien vapaaehtoisista jäsenistä kullekin Etelä-Savon kolmelle kaupunkiseutukunnalle kaksi varautumistoiminnan osastoa, joista toinen keskittyy viranomaisten tukemiseen suojaustehtävillä ja toinen huollon tehtävillä. Tehtävät ja toimintamallit hioutuvat kunkin seutukunnan osaston oman osaamisen ja näkemyksen perusteella. Suojaustehtävät tarkoittavat erilaisia tukivalvojatoimintoja ja -tehtäviä. Niiden tarkoituksena on vapauttaa viranomaistoimijoita niiden ensisijaisiin tehtäviin ja tukea näiden viranomaisten työtä yleisen turvallisuuden ja järjestyksen ylläpitämisessä taajamissa ja muissa erityisissä tehtävissä, joissa tarvitaan viranomaistoimivaltuuksia. Varautumisosaston suojaustehtävien laajuus ja vaativuus määräytyy kulloinkin olevan tilanteen mukaan sekä aina viranomaisilta saatavien nimenomaisten valtuuksien mukaisesti.

Kirjoittajat: Jussi Saarinen, Markku Vänttinen ja Arto Nousiainen