Skip to content
9.7.2024

SRA yhdistää Lapissa

Kuva: kuvakaappaus rovajarvi.fi-sivustolta

Julkaisemme kesän aikana liiton nettisivuilla tekstejä reserviläispiireistä.

Lapin reserviläispiirissä polkaistiin tänä keväänä käyntiin uusi viiden osakilpailun suuruinen SRA Cup -kilpailu, nimeltään LappiCup, jollaista ei ole valtakunnallisesti vielä järjestettykään Lapissa. Cupin kolme ensimmäistä kilpailua toimivat samalla sovelletun reserviläisammunnan SM-kilpailujen karsintakilpailuina, sillä kahden kilpailun parhaat pisteet saaneet kilpailijat valitaan edustamaan Lapin reserviläispiiriä heinäkuussa Hätilässä järjestettäviin SRA:n Suomen mestaruuskilpailuihin.

Kilpailut järjestetään Keminmaan, Rovaniemen, Kittilän ja Ylitornion reserviläisyhdistysten toimesta. LappiCupin ajatus on, että yhdistykset tulisivat yhteistyössä kehittämään ja kommunikoimaan sekä ennen kaikkea tekemään isompia kilpailuja, ettei niiden järjestäminen jäisi vain yksittäisten yhdistysten harteille. Lapissa on viime vuosina pyörinyt vain Rovaniemen ja Ylitornion reserviläisten järjestämiä osakilpailuita. Näin ollen ampujienkin on mukavampaa käydä kauempana kisaamassa, kun on useamman rastin verran ammuttavaa. Cup-kausi starttasi Keminmaassa 11.5 paikallisten reserviläisten järjestämänä, neljän rastin kilpailuna. Kilpailu onnistuikin oikein mallikkaasti, vaikkakin lumitilanne oli viime talvena erittäin runsas.

Rovaniemen reserviläisten oli vuoro näyttää kyntensä 8.6 järjestettävissä piirimestaruuskilpailuissa. Kittiläläisten vuoro oli puolestaan 15.6 ja ylitorniolaiset polkaisevat oman järjestämisvuoronsa käyntiin 2.8.

LappiCup huipentuu 13.9 järjestettävään Rovajärvi 2024 (Lappi ampuu) -kilpailuun, joka ammutaan parhaimpaan ruska-aikaan ja on jo tämänkin vuoksi eksklusiivinen kokemus. Kilpailupaikkana toimii Rovajärven ampuma-alue, tarkemmin Sarrion alue. Kilpailuun on tarkoitus saada 6-8 rastia, joiden ampumaetäisyydet vaihtelevat 1-500 metrin välillä. Monipuolisuutta kilpailuun tuovat mm. asutuskeskuksessa sijaitsevat rastit. Rovajärvi 2024 on myös osa TST-cupia ja kilpailuun on jo saatu mukavasti osallistujia ympäri Suomen. Kyseisestä kilpailusta onkin tarkoituksena tehdä koko kauden niin sanottu päätöskilpailu ja tähän on Lapin reserviläispiirissä todella kova luotto. Lisätietoa päivitetään www.rovajarvi.fi-sivulle.

Tarkkoja laukauksia!

Teksti: Henri Sankala, Lapin reserviläispiirien hallituksen jäsen, LappiCupin perustaja sekä Rovajärvi 2024 kilpailunjohtaja