Blogi: Onko ympäristöpolitiikka puolustuspolitiikkaa vahvempi?

Parhaillaan on lausunnoilla Turvallisuuskomitean Yhteiskunnan turvallisuusstrategia 2024 ja ympäristöministeriön valmistelema ympäristöllisten menettelyiden sujuvoittamista käsittelevä esitys. Ympäristöministeriön esityksen mukaan sujuvoittaminen tapahtuu perustamalla uusi Lupa- ja valvontavirasto ympäristöllisten asioiden yhden luukun asiointimahdollisuuksia varten. Ympäristöllisten menettelyiden sujuvoittamista on yritetty saada aikaan jo yli 10 vuotta siinä kuitenkaan onnistumatta. Tarve sujuvoittamiseen on lähtenyt liikkeelle siitä, että monilla elinkelpoisuuden kannalta kriittisillä toimialoilla esimerkiksi energian- ja ruoantuotannosta maanpuolustukseen ympäristölupien saanti on erittäin hidasta, kankeaa, kallista ja niin luvan hakuprosessi kuin lupamenettelyn lopputulos ovat ennakoimattomia. Näin ollen turvallisuusstrategialla ja yhden luukun mallilla on paljonkin tekemistä toistensa kanssa. Pyrin selventämään nykytilan ongelmia ampumarataesimerkin kautta.

Ampumaradoilla on laaja yhteiskunnallinen merkitys. Ratoja käyttävät metsästäjät, ampumaurheilijat, reserviläiset, harrasteampujat, asehistorian harrastajat, poliisit, Tullin ja Rikosseuraamuslaitoksen henkilöstö, rajavartijat, lentokenttien eläintorjunnasta vastaavat sekä puolustusvoimat ja kansainväliset joukot. Aselupia on hieman vajaalla puolella miljoonalla suomalaisella. Metsästäjiä on noin 330 000, reserviläisjärjestöissä jäseniä on reilut 85 000, Suomen Ampumaurheiluliitossa on jäseniä vajaa 30 000 ja reserviin kuuluu kaikkiaan noin 870 000 henkilöä. Sanomattakin lienee selvää, että kaikkien ampumaradoilla harjoittelevien ryhmien merkitys ja ampumataidon kehittäminen ovat saanet entistä suuremman merkityksen helmikuun 2022 jälkeen. Puolustusvoimat ja puolustusministeriö ovat todenneet kaiken ampumaharjoittelun tukevan maapuolustusta.

Turvallisuusstrategiassa kuvataan kokonaisturvallisuuden toimintamalli, joka luo perustan suomalaisen yhteiskunnan kriisinsietokyvylle. Kokonaisturvallisuuden toimintamallissa yhteiskunnan elintärkeät toiminnot pyritään turvaamaan viranomaisten, elinkeinoelämän, järjestöjen ja kansalaisten yhteistoiminnalla kaikissa olosuhteissa ja kaikilla tasoilla. Yksilöt ovat yhteiskunnan kokonaisturvallisuuden avaintoimijoita, joilla on oikeus turvallisuuteen, mutta myös velvollisuus toimia turvallisuutta ja turvallisuuden tunnetta vahvistavalla tavalla. Suomen puolustus on puolestaan sotilaallisen puolustusjärjestelmän ja kokonaismaanpuolustuksen muiden toimijoiden muodostama kokonaisuus. Asevelvollisuuteen perustuva puolustusratkaisu nojaa korkeaan maanpuolustustahtoon, jota ylläpidetään ja kehitetään osana kokonaisturvallisuutta. Asevelvollisten valmiutta maanpuolustukseen ylläpidetään harjoittelulla. Kuluneina vuosina on lisääntynyt erityisesti reserviläisten ampumaharjoittelumäärät ja -tarve koko maassa. Kasvanut reservin harjoitustoiminta on nostanut merkittävästi olemassa olevien ampumaratojen käyttöastetta ja monilla alueilla on havahduttu siihen, ettei ampumaratoja yksinkertaisesti ole. Ampumarataverkoston heikko tila ja ampumaratojen vähäinen määrä ovat koskettaneet kaikkia ampumaratojen käyttäjiä viimeisten vuosikymmenten aikana.

2000-luvulla, jolloin ympäristönsuojelulaki on ollut voimassa, ampumaratoja on suljettu tai ampumatoimintaa rajoitettu merkittävästi ympäristönsuojelullisiin syihin vedoten. Ampumaratojen lukumäärä onkin vähentynyt 1900-luvun noin 2 000–2 500 radasta nykyiseen 670 ampumarataan. Vertailuna todettakoon, että Ruotsissa on noin 3 200 ampumarataa, ja siellä voidaan tänäkin päivänä perustaa uusi ampumarata muutamassa vuodessa. Suomessa ratoja on siis suljettu tai niiden toimintaa rajoitettu vain siksi, että tulkinnanvarainen ympäristönsuojelulaki, teknisesti vanhentunut ampumameluasetus ja naapuruussuhdelaki vuodelta 1920 ovat mahdollistaneet tämän, ei sen takia, että toiminnasta olisi aiheutunut hallitsematonta ympäristön pilaantumista. Perusteettoman ja tulkinnanvaraisen ympäristösääntelyn takia ampumaratojen toiminnanharjoittajille aiheutuneet turhat kustannukset ovat olleet kymmeniä miljoonia euroja.

Vapaaehtoispohjalta toimivat harrastusjärjestöt, kuten riistanhoitoyhdistykset, metsästys- ja ampumaseurat, reserviläisyhdistykset ja näiden erilaiset yhteenliittymät ylläpitävät Suomen 670 siviiliampumarataa. Näiden lisäksi Puolustusvoimilla on 34 omaa ampumarataa. Siviiliratojen merkitystä korostaa se, että niillä ammutaan yli neljä kertaa enemmän laukauksia kuin Puolustusvoimien radoilla.

Valtioneuvoston ampumarataselvityksessäkin (VN/23649/22) vuodelta 2022 on otettu huomioon se, että yksityisten hallinnoimat radat vähentävät viranomaisten, kuten Puolustusvoimien ja poliisin tarvetta perustaa lisää omaa toimintaansa tukevia ampumaratoja, ja tämän nähdään vaikuttavan positiivisesti myös julkiseen talouteen. Valtaosa siviiliradoista on tehty pitkälti yksityisellä rahoituksella ja talkoovoimin rasittamatta julkista taloutta. Näin tapahtuisi tänäkin päivänä, ellei ympäristölupamenettely tekisi lupien saannista ja rakentamisesta käytännössä mahdotonta. Yhteiskunnan olisikin nyt ensiarvoisen tärkeää tukea kaikin tavoin kansalaisten omatoimista ja -kustanteista ampumaharjoittelua samoin kuin muutakin kansalaisten omatoimisuutta.

Perehtyminen lausunnoilla olevaan ympäristöministeriön ehdotukseen yhden luukun mallista paljastaa miltei kafkamaisen määrän eri lupa- ja valvontaviranomistahoja sekä pohjattoman lainsäädäntöverkoston. Nykyisen lupajärjestelmän toimimattomuus ja muutostarve on tullut konkreettisesti esille usean järjestön yhteisessä ja muun muassa maa- ja metsätalousministeriön ja Maanpuolustuksen kannatussäätiön sekä Urlus­säätiön rahoittamassa ampumaratojen ympäristölupahankkeessa. Hankkeen aikana on havaittu, että ympäristönsuojelulakia (527/2014), johon ympäristönsuojelua koskevat säännökset on otettu, on täydennetty useilla asetuksilla sekä oppailla. Oppailla ei kuitenkaan ole oikeudellista asemaa. Ympäristösyihin vedoten lupaviranomaiset voivat estää toiminnan pelkästään abstraktin vaaran aiheuttamiseen vedoten. Tämä koskee siviiliratojen lisäksi myös Puolustusvoimien ampumaratoja. Puolustusvoimat on esimerkiksi yrittänyt saada ympäristölupaa tilanneampumaradalle, joka olisi rakennettu olemassa olevien kivääriratojen yhteyteen Taipalsaaren ampuma- ja harjoitusalueelle. Ympäristölupaviranomaisena toiminut Aluehallintovirasto hylkäsi lupahakemuksen kesäkuussa 2022 vedoten pohjavedelle aiheutuvaan riskiin. Hallinto-oikeus hylkäsi Puolustusvoimien valituksen. Tämä siitä huolimatta, että Puolustusvoimat esitti lupahakemuksessa mittavia pohjaveden suojausratkaisuja, joiden ansiosta riski pystyttiin käytännössä poistamaan. Asia on parhaillaan käsittelyssä korkeimmassa hallinto­oikeudessa.

Nyt käynnissä olevan yhden luukun hankkeen pyrkimys on selkeyttää viranomaisverkostoa ja muutos on enemmän kuin tarpeen. Toisaalta yhden luukun hankkeen puitteissa ei ympäristöministeriön mukaan ole mahdollisuutta muuttaa ydinongelmaa eli lainsäädäntöä. Ympäristöministeriön esityksessäkin todetaan: ”yhden luukun mallissa aineelliseen sääntelyyn ei esitettäisi merkittäviä muutoksia, eikä esimerkiksi lupien myöntämisen edellytyksiä muutettaisi”. Toisaalta kuntien ympäristöviranomaiset vastaavat esimerkiksi siviiliratojen ympäristölupamenettelystä, eikä yhden luukun malli tiettävästi koske heitä. Ympäristöministeriön yhden luukun malli on kosmeettinen muutos, eikä valitettavasti tuo aitoja ja kestäviä ratkaisuja.

Ampumaratojen ympäristönsuojelun osalta Suomi on ollut edelläkävijä. Maassamme kehitetty riskien ja vaikutusten arviointi- ja hallintamalli on aivan huippuluokkaa maailmanlaajuisestikin tarkasteltuna. Tämä suomalainen BAT-järjestelmä varmistaa sen, että toimintaa voidaan harjoittaa kestävästi kaikki näkökulmat kuten ympäristö, talous kuin sosiaaliset seikat huomioiden. Ongelma aiheutuu siitä, että nykyinen lupajärjestelmä ei tunnista riskien hallintakeinoja. Ympäristösääntelyssä usein ainoa lähestymistapa olla myöntämättä lupaa toiminnalle vain siitä syystä, että aina on olemassa abstrakti riski ja mikään ei ole riittävä. Perusteettoman tiukat lupavaatimukset eivät edistä myöskään ympäristönsuojelua, mikä on saanut aika ajoin epäilemään sääntelyn tarkoitusperiä. Suomalaisen ympäristösääntelyn ongelmiksi on laajemminkin tunnistettu ympäristömenettelyjen hajanaisuus ja turha sääntelytaakka. Sen lisäksi, että toimimaton sääntely heikentää huoltovarmuutta ja sotilaallista puolustuskykyä, on se esteenä investoinneille ja siitä aiheutuu myös valtavia kansantaloudellisia kustannuksia.

Haluan onnitella pääministeri Orpon hallitusta siitä, että tärkeitä muutoksia turhan sääntelyn purkamiseksi on jo tehty ja hankkeita lähdetty viemään eteenpäin. Siviiliratojen osalta tämä tarkoittaa sitä, että kesäkuun 2024 alussa on sisäministeriössä aloitettu ampumaratojen sääntelyn selkeyttämiseen tähtäävä hanke. Jatkossa ampumarata tarvitsisi vain yhden luvan eli ampumarataluvan. Uudessa mallissa ympäristöarviointi on osa ampumaratalupaa, ja sääntely on sisäministeriön toimialalla. Tavoitetta tukee myös hallituspuolueiden eduskuntaryhmien norminpurkutyöryhmän asettamat tavoitteet poistaa ampumaradat ympäristölupavelvollisista toiminnoista. Muutokset on tehtävä ampumaratojen määrän lisäämiseksi hallitusohjelman tavoitteiden mukaan 1 000 ampumarataan. Ympäristöministeriön yhden luukun malli ei toimi ampumaratojenkaan osalta.

Yksi kokonaisturvallisuutta tällä hetkellä heikentävistä sisäisistä tekijöitä on ennalta-arvaamaton ja perusteettoman tiukka ympäristösääntely tilanteessa, jossa Suomen ja Euroopan turvallisuustilanne on vakavampi kuin kertaakaan kylmän sodan jälkeen. Yhden luukun hanke ei yksin toimimatonta sääntelyä paranna, vaan koko ympäristölupajärjestelmä on uudistettava kokonaisuudessaan ja perusteellisesti. Nämä seikat on huomioitava yhden luukun hankkeessa, mutta ne ovat myös tärkeä osa Yhteiskunnan turvallisuusstrategiaa 2024.

Lotta Laitinen
Suomen Ampumaurheiluliiton ympäristö- ja olosuhdepäällikkö