Miljoona laukausta toukokuun aikana
Reserviläisliiton ja Suomen Reserviupseeriliiton kolmatta kertaa järjestämä Tulta toukokuussa! -haastetapahtuma saavutti jälleen suuren suosion reserviläisten keskuudessa. Tämän vuoden haaste saavutti uudet ennätykset.
Tulta toukokuussa! -haasteen aikana ammuttiin molempien liittojen alaisissa ampumatapahtumissa yhteensä noin 980 000 laukausta. Reserviläisliiton osuus kaikista ammutuista laukauksista oli 76 prosenttia ja Suomen Reserviupseeriliiton 24 prosenttia. Viime vuoden haasteen aikana laukauksia ammuttiin 850 000.
Tulta toukokuussa! -haasteeseen kirjattiin tänä vuonna yhteensä 14 267 vähintään kymmenen laukauksen ampumasuoritusta. Viime vuonna ampumasuorituksia kirjattiin kaikkiaan 12 460 kappaletta.
Aktiivisimmat piirit ja yhdistykset palkitaan
Reserviläisliiton 18 piiristä jäsenmäärään suhteutettuna eniten suorituksia kirjattiin Kainuun Reserviläispiirissä, jossa suoritusmerkintöjä tuli kaikkiaan 994. Toiseksi eniten suorituksia jäsenmäärään suhteutettuna kirjattiin Suur-Savon Reserviläispiirissä (788 suoritusmerkintää) ja kolmanneksi eniten Pohjois-Karjalan Reserviläispiirissä (709 suoritusmerkintää).
Yhdistyssarjoja oli kaksi eli pienten yhdistysten ja isojen yhdistysten sarjat. Yhdistyksen jäsenmäärään suhteutettuna Reserviläisliiton aktiivisimmat yhdistykset, joissa on jäseniä 149 tai alle, olivat 1. Puolangan Reserviläiset (266 suoritusmerkintää), 2. Ristijärven Reserviläiset (223 suoritusmerkintää) ja 3. Ypäjän Reserviläiset (176 suoritusmerkintää).
Yhdistyksen jäsenmäärään suhteutettuna Reserviläisliiton aktiivisimmat yhdistykset, joissa on jäseniä 150 tai yli, olivat 1. Liperin Reserviläiset (218 suoritusmerkintää), 2. Karkkilan Reserviläiset (83 suoritusmerkintää) ja 3. Vantaan Reserviläiset (970 suoritusmerkintää).
Aktiivisimmat piirit ja yhdistykset saavat 500 euron kannustintuen, toiseksi aktiivisimmat 300 euron kannustintuen ja kolmanneksi aktiivisimmat 200 euron kannustintuen. Tuet maksetaan kesän aikana.
Varustelekan lahjakorttien ja RES-tuotepalkintojen arvonta
Kaikkien osallistujien kesken suoritettiin kolmen 100 euron Varustelekan lahjakortin arvonta. Lahjakortin voittivat Ville Kinnunen (Kainuun Reserviläispiiri), Jan-Matti Lehtonen (Helsingin Seudun Reserviläispiiri) ja Pentti Tanskanen (Suur-Savon Reserviläispiiri). Tämän lisäksi arvottiin seitsemän Reserviläisliiton tuotepalkintoa, jotka menivät seuraaville:
Eemeli Ahonen, Etelä-Karjalan Reserviläispiiri
Seppo Jauhanen, Päijät-Hämeen Reserviläispiiri
Esa Kantola, Pohjois-Pohjanmaan Reserviläispiiri
Teijo Kortevaara, Pirkanmaan Reserviläispiiri
Paavo Mannio, Satakunnan Reserviläispiiri
Jarno Servomaa, Helsingin Seudun Reserviläispiiri
Juhani Väänänen, Pohjois-Savon Reserviläispiiri
Haastekuukauden aikana järjestettiin myös teemawebinaari, joka käsitteli varusteita ja aseen hankintaa. Webinaaritallenne on katsottavissa Reserviläisliiton verkkosivuilta täältä.
Reserviläisliitto onnittelee parhaiten suoriutuneita piirejään ja yhdistyksiään sekä arvonnassa voittaneita jäseniään. Lämmin kiitos kaikille Tulta toukokuussa! -haasteeseen osallistuneille!