Skip to content
15.7.2024

HELRESP – pääkaupunkiseudun puolustaja

Helsingin Seudun Reserviläispiiri ry:n tunnus

Suomessa on ollut varusmiespalvelus jo vuodesta 1918 lähtien. Varusmiespalveluksen myötä reservejä alkoi syntyä ja reservin synnyn kautta syntyivät reserviläisyhdistykset. Ensimmäisenä perustettiin reserviupseeriyhdistyksiä jo 1920-luvun puolivälissä. Tätä seurasi vuonna 1935 perustettu Helsingin Reservin Aliupseerit. Tämä kehitys jatkui sotavuosien jälkeen. Kehitys johti lopulta Reserviläisliittoon, joka perustettiin 17.4.1955 nimellä Reservin Aliupseerien Liitto. Reservin Aliupseerien Liitto organisoitui nopeasti eri piireihin, joiden alla olivat yhdistykset. Helsingin Reservin Aliupseerien kehitys johti lopulta vuonna 1964 perustettuun Helsingin Seudun Reserviläispiiriin, kun itse alkuperäinen yhdistys tultaisiin tuntemaan lopulta nykynimellään: Helsingin Reserviläiset ry.

Mikä on Helsingin Seudun Reserviläispiiri?

Helsingin Seudun Reserviläispiiri ry (HELRESP) koostuu 20 yhdistyksestä ympäri pääkaupunkiseutua. Yhdistyksiä, jotka kuuluvat piiriin, on perustettu jo ennen piirin perustamista aina tähän päivään asti. Piirissä toimivat yhdistykset jakautuvat suuriin (joissa toimintaa on tyypillisesti laajalla kentällä), keskisuuriin (joissa toiminta voi olla laajaa tai sitten keskitetympää) ja pieniin (joissa toiminta on usein hyvinkin keskitettyä ja yhdistyksillä suuri osa jäsenistä on valmiiksi aktiiveja). Esimerkkejä suurista yhdistyksistä ovat Helsingin Reserviläiset ry ja Vantaan Reserviläiset ry, joissa molemmissa toimintaa on laajasti, ydinaktiviteetin keskittyen ammuntaan. Keskisuuriksi yhdistyksiksi voi laskea Merireserviläiset ry:n ja Vääpelikilta ry:n, jotka molemmat tarjoavat monipuolista toimintaa unohtamatta kuitenkaan ydinosaamistaan. Piirin pieniksi yhdistyksiksi voi laskea EAPAK ry:n ja Pohjois-Helsingin Reservialiupseerit ry:n. HELRESP onkin koostumukseltaan monipuolinen ja jäsenistöä sillä on lähes 6 500.

Piirin toiminta

Helsingin Seudun Reserviläispiirin järjestämän ratapäivän osallistujat Santahaminassa vuonna 2022

Helsingin Seudun Reserviläispiiri ry:tä johtaa hallitus, jossa on vuonna 2024 seitsemän jäsentä. Jokainen hallituksen jäsen edustaa samalla omaa yhdistystään. Puheenjohtajana vuodesta 2022 lähtien on toiminut Marko Nikkanen Pohjois-Helsingin Reservinaliupseerit ry:stä. Hallituksen tukena on piirin oma toiminnanjohtaja, joka on samalla piirin ainoa palkattu toimihenkilö. Piirin toiminnanjohtaja on ollut vuodesta 2019 Jari Gerasimoff.

Itse piirin toiminta on monipuolista: piiri järjestää omia tapahtumia, tukee yhdistystensä toimintaa sekä koordinoi pääkaupunkiseudun reserviläistoimintaa eri toimikuntien kautta. Toimikuntia pyöritetään yhteistyössä Helsingin Reserviupseeripiiri ry:n (HRUP) kanssa. Toimikuntia on kattavasti reserviläistoiminnan eri osa-alueille: sotilasliikunnasta ammuntaan saakka. Piireillä on myös oma yhteinen toimikuntansa (PYT), jonka tarkoituksena on varmistaa piirien yhteistyö ja toiminta pääkaupunkiseudun kaikille reserviläisille.

Piirin tulevaisuus

HELRESP:n/HRUP:n teltta Pääkaupunkiseudun turvallisuuspäivillä 2023

Nykyisen turvallisuustilanteen ja reserviläistoiminnan kasvaneen suosion ansiosta Helsingin Seudun Reserviläispiiri jatkaa kasvuaan. Piiri on pyrkinyt viime vuosina monipuolistamaan toimintaansa ja on perustanut muun muassa Keravan Klondyke-sisäampumaradan. Piiri on ottanut myös vastuun Turpotietäjä-kilpailun järjestelyistä pääkaupunkiseudulla. Piirin tavoitteena on olla vastedeskin yhdistystensä tukena, pyrkien pitämään reserviläistoiminnan hedelmällisenä niin vanhoille tekijöille kuin tuoreille reserviläisillekin.

Tänä vuonna 60 vuotta täyttävä piiri katsoo tulevaisuuteen avoimin, positiivisin mielin. Nato-jäsenyyden myötä piirillä on myös tavoitteenaan syventää jo olemassa olevaa yhteistyötä mm. Viron Kaitseliitin ja Ruotsin Hemvärnetin kanssa. Pääkaupunkiseudun puolustajan arki ei tule hidastumaan kunnioitettavasta iästä huolimatta.

Eerik Tuovinen
Helsingin Seudun Reserviläispiirin hallituksen jäsen