Suomalainen huoltovarmuus ei vielä tunne kiertotaloutta

Olin muutama viikko sitten Lapin alueellisella maanpuolustuskurssilla, joita aluehallintovirastot (=AVIt) järjestävät ympäri maata yhteiskunnan kokonaisturvallisuuden kohottamiseksi. Paikalle kutsutaan mm. julkislaitosten, kuntien, puolustusvoimien ja kolmannen sektorin järjestöjen johtohenkilöitä ja viranhaltijoita verkostoitumaan, jakamaan tietämystään ja oppimaan uutta kokonaisturvallisuuden kentästä. Kokonaisturvallisuus kattaa mm. kyberuhkat, luonnon- ja ympäristöonnettomuudet, laajan epidemian ja energiansaannin keskeytykset mahdollisen sotatilan lisäksi.

Huoltovarmuuden perustavoite on yhteiskunnan toiminnan turvaaminen vakavissa häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa. Huoltovarmuuskeskus, jonka tärkein tehtävä on taata Suomen pyörien pyöriminen kriisitilanteissakin, vastaa varmuusvarastoinnista  mm. polttoaineiden (5kk), turpeen (6 kk) ja leipäviljan (6kk) osalta sekä yleisistä huoltovarmuusjärjestelyistä ja niiden rahoituksesta. Suomen valtio ja siis jokainen meistä veronmaksajista pitää yllä tätä toimintaa. Suomalainen varautumisen malli on maailman mittakaavassa ainutlaatuinen ja malliamme on ylläpidetty ja kehitetty meillä koko sotien jälkeisen ajan.

Suomen huoltovarmuus kaipaa kiertotaloutta

Kiinnitin kurssilla Huoltovarmuuskeskuksen johtajan luennossa huomiota erityisesti siihen, että hänen esityksessään ei missään vaiheessa tullut esille kiertotalous ja sen antamat mahdollisuudet ja käytännön toimet energian- ja elintarviketuotannon, teollisuuden, logistiikan tai vesi- ja jätehuollon osalta. Varmasti silloin, kun Suomi joutuisi niin sanotusti ”koville” syystä tai toisesta, alettaisiin elintarvikkeiden, polttoaineiden ja lämpöenergianlähteiden käyttöä säännöstellä ja siirtää erityisesti kahden viimeisimmäksi mainitun käyttöä yhteiskunnan tärkeimmille sektoreille kuten teollisuuden raaka-aineiksi ja energiaksi. Näin tehtiin viime sodissakin. Samalla esimerkiksi vesi- ja jätehuollon pitäisi toimia edelleen moitteettomasti, jotta normaalin elämän jatkuminen voitaisiin taata kansalaisille ilman hygieniaongelmia ja tästä seuraavia laajoja epidemioita. Terveydenhuollon ja peruspalveluiden olemme nähneet ulkomailla romahtaneen ensimmäiseksi monessa katastrofissa, esimerkiksi maanjäristysalueilla.

Kaikkiin yhteiskunnan toimintoihin pitäisi jo tänä päivänä kiinteästi liittyä kiertotalous, mikä korostuu kriisitilanteissa, kun hyödykkeistä alkaa olla pula. Kokonaan oma lukunsa on sotatilanne, jossa rajat ovat sulkeutuneet ja Suomen on pärjättävä omillaan ilman kansainvälistä apua, esim. tuontielintarvikkeita Euroopasta ja energiaa ja raaka-aineita Venäjältä. Näinhän lopulta kävi viime sodissakin.

Kiertotalousdesta ratkaisu tulevaisuuden haasteisiin

Huoltovarmuuden tulevaisuuden skenaariossa 2030 mainitaan mm. luonnonresurssien niukkuuteen tai saatavuuden heikentymiseen varautuminen sekä energiahuollon perustana monipuoliset energialähteet, polttoaineet ja tuotantomuodot. Käytännössä kiertotalouden raaka-aineiden, energian ja veden suljetun kierron toteutuminen ja kiertotalouden materian käyttölogiikka sekä uusiutuvan energian hajautetut järjestelmät ovat ratkaisu näiden tavoitteiden täyttymiseen.

Täysin suljetussa kierrossa tuotannossa 100% materiasta kiertää ilman hukkaa, jätettä tai turhaa sivutuotetta. Tähän harvoin päästään, mutta sen tulisi olla tavoite, varsinkin kriisitilanteessa. Kiertotalouden käyttölogiikan mukaisesti materiaa esim. vaatteita ”tuunataan” uudeksi tuotteeksi, sitten uusiokäytetään raaka-aineena esim. osin kiertoraaka-aineesta tuotetut auton renkaat ja lopuksi poltetaan energiaksi. Vasta tämän jälkeen materia jää jätteeksi kuormittamaan ympäristöä.

Uusiutuvia energianlähteitä meillä on aurinko-, tuuli-, vesi-, turve-, metsä- ja peltobioenergia sekä biokaasu, kun biojätteitä mädätetään metaaniksi ja sitä kautta lämpöenergiaksi. Näiden sopivasta yhdistelmästä, hajautuksesta, syntyy alueellinen, paikallinen ja kuluttajakohtainen energiavarautuminen. Biokaasun tuotannossa voidaan lisäksi hallitusti hoitaa ruoka- ja vessajäte ja jäteveden käsittelyn kiinteät osat kriisitilanteissa. Veden puhdistamiseen kotimaisin raaka- ainein on haettu ratkaisua mm. kaivos- ja kemianteollisuuden sivuvirroista.

Suomi ei varmuusvarastoi valmiita elintarvikkeita, joka tarkoittaa sitä, että kaupan ja jakelun täytyy toimia myös kriisitilanteessa. Kriisin pitkittyessä tuotepula ja sitä seuraava säännöstely ovat normaalitoimintoja, joihin ihmiset fiksuina varautuvat ennakkoon hamstraamalla kotivaraa omiin varastoihinsa. Tämän päivän kotivaran minimi pitäisi olla 72 tuntia. Kuinkahan monelta ihmiseltä sellainen tänä päivänä löytyy? Puhumattakaan patteriradiosta ja -taskulampuista, jos sähköä ei enää ole.

Elintarvikkeiden pulassa myös kiertotalouden periaatteet astuvat voimaan entistä tiukemmin: ruokahävikki on minimoitava ja siihen on monia keinoja mm. laitosruokaloiden ylijäämäruuan jakopisteet ja ruokajätteen käyttäminen eläinten rehuna. Ruuaksi täysin kelpaamaton aines muuttuu energiaksi biokaasulaitoksessa tai se on vähintään kompostoitava asianmukaisesti. Tällöin se voidaan hyödyntää uutena kasvualustana itse kunkin ryytimaalla pula-ajan elintarvikkeiden omavaraisuuden nostamiseksi. Vanhat hyvät keinot palaavat historian hämäristä.

Kiertotaloudella ja sen perusopeilla on paljon annettavaa kriisitilanteessa, kunhan ihmiset osaavat niitä silloin järkevästä käyttää.