Tervehdin Reserviläisliiton verenluovutuskampanjaa suurella ilolla ja ylpeydellä. On kunnia saada toimia tämän kampanjan suojelijana. Tästä haluan heti aluksi lausua kiitokseni.
Suomalainen kokonaismaanpuolustuksen malli on kansainvälisesti hyvin harvinaislaatuinen. Ottaen huomioon erittäin korkean maanpuolustustahdon ja reserviin perustuvan järjestelmämme sekä sitä tukevan vapaaehtoisen maanpuolustustyön, vastaavaa ei oikeastaan edes ole missään muualla.
Suomalaiset haluavat osallistua Isänmaan puolustamiseen ja käyttää siihen omaa aikaansa sekä muita voimavarojaan. Kyse ei ole ainoastaan asevelvollisuudesta vaan myös monenlaisesta valmiuden ja henkilökohtaisen resilienssin ylläpidosta ja kehittämisestä. Kursseille jonotetaan, kysyntä ylittää tarjonnan. Vapaaehtoisen maanpuolustuksen tavoitetilaa päivitetään tänä keväänä, ja tavoitteena on maanpuolustukseen osallistumisen mahdollistaminen yhä laajemmalle joukolle suomalaisia. Maanpuolustus ja laajemmin kokonaisturvallisuus riippuu keskeisesti siitä, että aktiiviset yksilöt ottavat omakohtaista vastuuta itsestään ja toisista suomalaisista.
Verenluovutus on yksi konkreettisimmista ja henkilökohtaisimmista tavoista osallistua yhteiskunnan toimintojen jatkuvuuden ylläpitoon. Henkeä pelastavan terveydenhuollon toimintamahdollisuuksien kannalta se on aivan kriittisen tärkeää. Luovutetun veren saatavuudesta on jatkuvasti huolehdittava. Jokainen verenluovuttaja voi ajatella pelastavansa ehkä toisen ihmisen hengen. Se jos mikä on yhteisvastuuta. Toivon Reserviläisliitolle tuloksekasta verenluovutuskampanjaa. Teette tärkeää työtä.
Antti Häkkänen
puolustusministeri